KVAK ry
Etusivu  | KVAK Ry  | Pesänrakentajalle  | KVAK-Rakennus Oy  | Teltat ym.  | Kesäteatteri  | Touhuuminen  | Kvaakku-lehti  | Palvelut  | Vieraskirja

KVAK Ry  >  Vanhoja tapahtumia

Vanhoja tapahtumia vuosien varrelta...

Huviteltan avajaiset 25.7.1992.Kylälle ostettiin huviteltta,mille pidettiin käyttöönottojuhlat "HATTUBILEIDEN" merkeissä. Elokuisena perjantai-iltana 1993 haluttiin tarjota KAKKUKAHVIT kiitollisina siitä,että kyläämme on muuttanut niin monta uutta perhettä.Kaikkihan haluavat heti tutustua uusiin kyläläisiin.Tuumimme,että yhteisnäytillä se käy mukavasti ja on joku syy tavata myös "vanhoja" kyläläisiä.Kakkukahviin oli toinenkin syy.Haluttiin vielä kiittää kyläläisiä rohkeudesta lähteä mukaan yhteisen omakotitalon rakentamiseen.Hyvä vastaanotto osakemyynnissä antoi varmuuden toteuttaa hanke ja talkooväkeä oli aina innolla mukana auttamassa.
Koko rakennusprojekti etenikin sitten jo niin nopeasti,että nyt kvaakku-leivosta syödessään Tuomikorven perhe sanoi jo pakkaavansa tavaroita Korkeaojalle muuttoa varten. 

CAFE KESÄAIKA pidettiin 26.3.1995 koululla kahvittelun ja hyvän musiikin merkeissä.Musiikista vastasivat kylämme nuoret sekä hieman vanhemmatkin.

21.7.1995 kisailtiin kylällämme TERÄSMIESKISOJEN merkeissä.Lajeina olivat uinti,pyöräily sekä juoksu. Kaikki osanottajat saapuivat kunnialla maaliin ja voittajakin saatiin selville.Seuraavat kisat pidettiin jo seuraavana vuonna ja saatiin uusi mestari.Kolmannet kisailut pidettiin vuonna 1997 ja silloin kisaan osallistuivat ensi kertaa myös naiset.

Toukokuussa 1996 vietettiin musiikillinen iltapäivä KEVÄTKVAAKKUJAISET Korkeaojan koululla.Esiintyjinä kylämme nuoria ja aikuisia.

"KANNUPUKILLA KOHDATAAN"60-luvun hengessä. Teltat oli pystytetty kaukalolle kesällä 1996,rautalankayhtye HURMIO -kolme kitaraa ja rummut.Mahtava yhtye,joka tempaisi yleisön omaan vauhtiinsa.Väki oli pukeutunut 60-luvun tyyliin ja twisti sujui samoin limbo.

CAFE KESÄAIKA 29.3.1998 pidettiin Arto Uunilan elämyksellisessä kodissa,Villa Uunilassa Kynsikankaalla. Unohtumattoman kahvikonsertin tarjosi Turun huiluklubin sekstetti:tämän korkeatasoisen esiintymisen mahdollisti sekstetin jäsen Taina Viljanen,jolla on sukulaissiteitä kylällemme. 

14.-15.3.-98 ja 21.-22.-98 järjestettiin kylällämme TANSSIKURSSI.Vetäjinä olivat Seija ja Pentti Katajisto.

SÄÄKSJÄRVI MARATHONIA järjestettiin kylällämme viisi kertaa.(-98,-99,-01,-02 ja -03)

Pyöräilytapahtuma RUNDIA on järjestetty myös viisi kertaa.(-02,-03,-04,-05 ja -06).Molemmissa edellä mainituissa tapahtumissa keskuspaikkana oli Korkeaojan koulun alue ja siitä lähdettiin kiertämään Sääksjärveä.Koulun alueella on ollut erilaista toimintaa ja illalla on järjestetty tanssit.

Kylällämme järjestettiin Porin Jazzien aikaan omat JATSARIT.Musiikin korkeasta laadusta vastasi trio Saturnus.

CAFE KEVÄTAIKA avasi ovensa jälleen kolmen vuoden tauon jälkeen palmusunnuntaina Villa Uunilassa.Salin täysi yleisö sai nauttia Turun huiluklubin esityksestä.

LEMPINPÄIVÄN TANSSIAISET Korkeaojan koululla 24.11.2001.Väki laittautui parhainpiinsa, parketilla pyörähdeltiin Mirka Dojanin yhtyeen tahdissa. Coctail-pöydästä sai naposteltavaa ja kaikilla oli mukavaa.

KATUVALOJEN KÄYTTÖÖNOTTOJUHLAA vietettiin 23.11.2002 koulun pihaan pystytetyssä teltassa.Tanssiparketin luisto sen kuin vain parani loppuiltaa kohden Jussin ja Saken lisätessä "löylyä lauteilta" koko ajan.

Kuulakkaana lokakuun lauantaina (-03) järjestivät Maamiesten Metsästysseuralaiset kaikille asiasta kiinnostuneille mahdollisuuden lähteä HIRVIMETSÄLLE.Kymmenkunta eri-ikäistä,punaisiin pukeutunutta,innostunutta hirvinaista ja -miestä kokoontuikin aamutuimaan metsästysmajalle.

Joka neljäs vuosi koittaa se harvinainen päivä 29.3 (2004),jolloin miehiäkin voidaan kosia.Korkeaojallakin päivä huomioitiin ja koetettin kuka sinne Kyöpelivuorelle joutuu ja kuka sieltä selviää pois.Vanhoja ja vähän nuorempiakin poikia ja piikoja kisaili Kyöpelivuoren valloituksesta.Piti vain piikojen ensiksi napata se oikea kiinni ja sitten pulkalla kohti Raatikkoa,niille onnettomille jotka eivät kiinni joutuneet laitettiin pulkkaan hiekkasäkki.Päivän kunniaksi Anna oli keittänyt rokkaa ja hyvät kahveet.Kisaitiin sitten vielä curlingissa, poroerottelussa ja tandemhiihdossa. Päivä sai nimeksi KARKAUSPÄIVÄN KARAUS.

KORKEAOJAN KOULUN 100-VUOTIS JUHLAA vietettin 28.8.2005 koululla ja piha-alueelle pystytetyissä teltoissa. Ohjelmassa oli vanhempaintoimikunnan tervetulleeksi toivotus,Juha Korkeaojan juhlapuhe,rehtori Ritva Semin historiikki sekä näytelmäpiirin kuvaelma. Lopuksi juotiin juhlakahvit.

KAHVIKUTSUT kyläläisille ja seutumme mökkiläisille järjestettiin 29.7.-05. Ilta kului kahvitellen ja jutustellen,sekä Kuusiston Eskon ja Meerin mukanaan tuoman kolopallopelin äärellä.Karaoke innoitti niin aikuiset kuin lapsetkin esiintymään. 

PÖHKÖN SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2006. Maassamme ja koko maailmassa ainutlaatuinen urheilulaji näki päivänvalon 19.3.2006 Sääksjärven aurinkoisella pöhkö-stadionilla Salonpäässä.Sarjoja oli pojille, tytöille, naisille ja miehille kullekin omansa. Hienosti oli tallien tuotekehittely onnistunut sillä upeasti pöhkivät kaikki kilpailijat maaliin suorittamatta ainuttakaan varikkokäyntiä.

Rundi-iltana 26.8.2006 tempaistiin vielä uudestaan Sääksjärven puolesta Sääksjärven rannalla Salonpään leirikeskuksessa ja päätettiin kesä todella rautaisesti The 8-trackersien mahtavien Shadows-soudien tahdittamana. Ilta huipentui karaoketaitureiden ansiokkaisiin suorituksiin.

Pikkujouluja on kylällämme vietetty jo useiden vuosien ajan Fäärkin Torpalla ja koululla.Viime vuosina järjestämisestä ovat vastanneet vuoro vuosina akat ja ukot. Esitykset ovat olleet huikeita. 

Rundi 2007 oli puolestaan Sääksjärven oman tanssipaikan, Vähtärin, viimeinen ilta. Ilta päättyi ilotulitukseen. Yhteistyö Kulkkilan kyläyhdistyksen kanssa toimi loistavasti ja ilta oli taas kerran oikein mainio!

Halloween -juhlat pidettiin Halkeenkiven Kesäteatterissa 30.11.07. Illan aikana soitti The 8-trackers menevää musiikkia, jonka mukana paikatkin lämpenivät viilenevässä illassa. Ojalan Anteron iskuryhmälle erityiskiitokset onnistuneesta tanssilattiasta!! 


 

suunnittelu Satagrafia | toteutus Staart