![]() |
|
| Etusivu | KVAK Ry | Pesänrakentajalle | KVAK-Rakennus Oy | Teltat ym. | Kesäteatteri | Touhuuminen | Kvaakku-lehti | Palvelut | Vieraskirja | |
|
Kesäteatteri > Vanhoja esityksiä 2000-luku Korkeaojan kyläyhdistyksen vanhempaa ohjelmistoa
Kesällä 2009"JO VALKENEE KAUKAINEN RANTA"Nykyaikaan sijoittuvan tarinan pääosassa häärii idearikas Pöntinen. Pöntinen on tottunut kietomaan uskomattomilla tarinoilla ja supliikilla esiintymisellä kaiken ympärillään. Eräänä päivänä Pöntisen vaimo kääntää elämässään uuden sivun ja samalla kylän asiat alkavat saada uusia käänteitä. Treffejäkin sovitaan, mutta minne ja kenen kanssa..! Kesän 09 esityksiin tehtiin "loppumetreillä" merkittävä tuotantopäätös äänentoiston käytöstä. Nopealla aikataululla löytyi yhteistyökumppaniksi Kauko Suominen, joka toteutti onnistuneen järjestelmän käyttöömme. Yhteistyö teatteriväen ja teknisen toteuttajan kanssa osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Lisäksi valmistettiin merkittäviä parannuksia lavastepuolelle mm. kääntyvä lavasterunko.
Kesällä 2008"EMMA ELVYTTÄÄ"Vauhdikas tarina 70-luvulle sijoittuvasta kyläyhteisöstä. Kylässä asuu joukko omiin tapoihinsa kangistuneita henkilöitä, joiden tavoitteena olisi saada kylä taas elämään ja menetelmät tähän ovat vähintäänkin erikoiset. Kauden erikoisuutena pääsimme esittämään Köyliön Yttilään tilausnäytöksen. Kausi ylitti odotuksemme ja kokonaiskatsojamäärät nousivat yli 1500.
Kesällä 2007"PERINTÖ"Värikäs maalaiskomedia Autereen tilan perunkirjoituksesta. Tilaisuuteen saapuvat persoonat takaavat päivän tapahtumille vauhtia ja vaaratilanteita. Kuitenkin kommellusten kautta perunkirjoituskin saadaan hoidettua. Näytännöt lähes täysille katsomoille uudistuneessa Halkeenkiven kesäteatterissamme. |